Tuulevi: Tavoitteena MM-kisat

Tuulevi: Tavoitteena MM-kisat

Seuramme on jo useamman vuoden panostanut erityisesti nuoriin ampujiin ja tässä tulos. Vihdin ampumaseuran kaikkien aikojen parhaiten sijoittuneen ampujan Tuulevi Suomuksen kuulumiset:

”Kuluva kausi on mennyt mukavasti. Olen ensimmäistä vuotta maajoukkueessa, reissannut ulkomailla mm. Virossa, Espanjassa, Saksassa ja Ruotsissa ja ampunut kelpo tuloksia. Mitaleita on tullut ja isona etappina oli ensimmäinen aikuisten sarjasta saatu SM-mitali (pronssinen). Ilmakiväärikauden päätavoite toteutui, kun ammuin mcs-rajan rikki ja sen myötä pääsin ampumaan Tallinnassa järjestettyihin ilma-aseiden EM-kilpailuihin.

Tämän hetkinen tavoite on heinäkuussa järjestettävät MM-kilpailut Etelä-Koreassa. Sitä ennen on kuitenkin vielä Suhlissa järjestettävä nuorten maailmancup. Suhlin kisa on näyttökilpailu ja hyvää treeniä MM-kisoja varten, jos minut valitaan sinne.”

Iiris

Vastaa